Pääluottamusmies tiedottaa

3.11.2015

Tämä tiedote on tarkoitettu niille kuntayhtymän työntekijöille, jotka ovat jättäneet oikaisuvaatimuksen liittyen työaikamuodon muuttamiseen ja joiden työsopimuksessa on "sitova" kirjaus työaikamuodosta (jaksotyö tai jaksotyö, päivätyöluoteinen) ilman "työsuhteen alkaessa" lievennöksiä.

 

Olen saanut useammalta taholta informaatiota, että työnantaja kutsuisi vielä edellä mainitut työntekijät keskustelutilaisuuteen. Saamieni tietojen mukaan työnantaja tulee tuolla pyytämään työntekijältää suostumusta työaikamuodon vaihtamiseen jaksotyöstä yleistyöajaksi.

 

Miettikää edelleenkin asiaa jokainen kohdaltaan tarkoin; mitä etuja ja haittoja yleistyöajasta on työllenne. Mikäli annatte suostumuksen yleistyöaikaan siirtymiseen tarkoittaa se sitä, että oikaisuvaatimus menettää merkityksensä ja asiaa ei voi enää missään vaiheessa viedä eteenpäin mikäli oikeustilan ratkettua se olisi muutoin mahdollista. Jos ette anna suostumusta työaikamuodon muuttamiseen, asian tila tuolta osin säilyy ennallaan.

 

Olen tämän viikon poissa, mutta akuuteissa asioissa minut tavoittaa sähköpostilla, paula.anttila@ras.fi.

 

Toivoisin saavani viestiä jos koette nämä keskustelutilaisuudet jollain tavalla hankalina. Tulen pyydettäessä mukaan noihin tilaisuuksiin.